Uutta sisältöä elämääsi ja apua arkeen
virkistystoimintaa, avustamista, kotihoitoa, siivousta, piha- ja puutarhatöitä

Haaveiletko arjesta ilman jatkuvaa huolta? Hoitaisinko kotisi tai veisin sinut sinne minne et yksin pysty lähtemään?

Hyvä arki kehystyy usein pienistä asioista. Siksi juuri pienet asiat saavat aikaan isoja muutoksia. Omaa arkeamme kannattaakin välillä katsoa uusin silmin ja muuttaa ne asiat, jotka tuntuvat vierailta tai raskailta.

Mitä enemmän voimme vaikuttaa päiviemme kulkuun, sitä parempi jokapäiväinen elämämme on. Me varmistamme, että voit osallistua sinua koskeviin päätöksiin ja tehdä niitä myös itse. Kun sovitamme aikataulut rytmiisi ja teemme asiat sinun tahdissasi, arkesikin muuttuu paremmaksi kuin itsestään.

Kysy myös mahdollisuutta antaa lahjakortti lahjaksi läheisellesi tai ystävällesi

Muistathan myös kotitalousvähennyksen

Sinulla on mahdollisuus hakea palveluistamme kotitalousvähennystä. Toimitamme jokaisen vuoden alussa verottajaa varten ilmaisen todistuksen edellisenä vuonna ostamistasi palveluista. Voit myös saada palveluitamme arvonlisäverottomasti sosiaalihuoltopalveluna, jos sinun toimintakykysi on heikentynyt esimerkiksi iän tai sairauden takia.

Tutustu tarkemmin kotitalousvähennykseen

Siivousapu


Pidämme kotisi siistinä ja tarjoamme auttavat kädet niihin askareisiin, joita et halua tai jaksa itse tehdä.

Säännöllisen viikkosiivouksen lisäksi saat meiltä keittiön tai pesutilojen perusteellisemman pesun tai vaikkapa ikkunoiden pesun oman aikataulusi mukaisesti. Samalla hoidamme näppärästi myös monenlaiset pienet, mutta tärkeät arjen askareet puolestasi tai yhdessä sinun kanssasi.

Tarjoamme 100 % tyytyväisyystakuun. Jos et ole tyytyväinen siivoustulokseen, siivoamme uudelleen ilmaiseksi.

Myös kodin turvallisuus on huolehdittu. Olemme vakuuttaneet jokaisen meiltä tilatun siivouksen. Kaiken varalta.

Käytämme siivouksessa ympäristöystävällisiä siivousaineita.

Viikkosiivous
Ylläpito/viikkosiivoukseen kuuluu
  • lattioiden ja mattojen imurointi
  • pölyjen pyyhintä tasopinnoilta
  • lasi- ja peilipintojen puhdistus
  • lattioiden nihkeä pyyhintä
  • keittiön altaan, hanojen ja kaakeleiden pesu
  • keittiötasojen pyyhintä
  • lieden pyyhintä
  • WC:n altaiden, hanojen, istuimen ja lattioiden pesu, tasojen pyyhkiminen
  • roskien vienti

Siivoukset tehdään pääsääntöisesti asiakkaan omilla aineilla ja välineillä.

Huomioithan, että kotisiivous oikeuttaa kotitalousvähennykseen verotuksessa. Autamme mielellämme lomakkeiden täyttämisessä.
Perussiivous
Suosittelemme, että säännöllisesti otettavat siivouspalvelut aloitetaan perussiivouksella. Jatkossa puhtaustasoa ylläpidetään asiakkaan haluamalla viikkosiivousohjelmalla. Perusteellinen perussiivous voidaan tehdä aina tarvittaessa.

Perussiivoukseen kuuluu
  • lattioiden ja mattojen imurointi
  • pölyjen pyyhintä tasopinnoilta
  • lasi- ja peilipintojen puhdistus
  • lattioiden nihkeä pyyhintä
  • keittiön altaan, hanojen ja kaakeleiden pesu
  • keittiötasojen pyyhintä
  • lieden pyyhintä
  • WC:n altaiden, hanojen, istuimen ja lattioiden pesu, tasojen pyyhkiminen
  • roskien vienti
  • ovien ja ovenkarmien pyyhintä
  • jalkalistojen pyyhintä
  • lasi- ja peilipintojen puhdistus
  • huonekalujen imurointi tai pyyhintä
  • mattojen tuuletus
  • keittiölaitteiden ulkopuolinen puhdistus
  • suihkutilan- ja saunan perusteellinen puhdistus, lauteet 2 kertaa vuodessa

Siivoukset tehdään pääasiassa asiakkaan omilla aineilla ja välineillä.

Huomioithan, että kotisiivous oikeuttaa kotitalousvähennykseen verotuksessa. Autamme mielellämme lomakkeiden täyttämisessä.
Lisäpalvelut

Lisäpalveluna
  • ikkunoitten pesu
  • sälekaihtimien puhdistus
  • parvekelasien pesu (mikäli pesu onnistuu parvekkeelta)
  • verhojen vaihtaminen
  • kaappien siivous
  • pienen varaston siivous
  • vaatehuoneen siivous
  • jääkaapin siivous
  • uunin siivous
  • saunan ja kylpyhuoneen siivous

Ikäihmisten arkiapu


Jos kotona selviytyminen on vaikeutunut, tarvitset sairauden vuoksi avun kotiin tai jos olet kotona asuvan sairaan omainen, ja tarvitset tukea läheisesi kotihoidossa, autamme teitä selviytymään arjessa.

Arjen tukipalvelut
Kun omat voimasi eivät tunnu enää riittävän, me autamme sinua päivittäisissä kodin askareissa ja asioiden hoidossa. Pidämme kotisi siistinä ja käymme puolestasi tai sinun kanssasi kaupassa, apteekissa, pankissa tai virastoissa.

Kotipalveluita, joissa voimme auttaa sinua.
  • siivous
  • ruoanlaitto
  • pyykkihuolto
  • peseytyminen
  • hiusten laitto
  • parran ajo
  • asiointi -ja saattoapu
  • seurana olo
  • ulkoilu
  • ulkotyöt
  • kukkien kastelu
  • ruohon leikkaaminen
  • polttopuiden kantaminen
Hoiva ja avustaminen
Hoiva sisältää kattavsti kaiken arjen kotipalvelun ja kotisairaanhoidon. Apua voit saada joko säännöllisesti tai tilapäisesti.

Hoiva ja hoitopalveluita, joissa voimme auttaa sinua.
  • hygienian hoito
  • pukemisessa avustaminen
  • ruokailussa avustaminen
  • liikkuminen
  • asiointi- ja saattoapu
  • seurana olo
  • lukeminen
  • kodinhoito ja siivous
  • kotisairaanhoito
  • lääkehoito

Saat meiltä apua myös omaishoitajan vapaan ajaksi.

Kotisairaanhoito
Oletko kotiutumassa sairaalasta tai tarvitsetko sairaanhoidollista apua kotiisi? Merja neuvoo ja tukee sekä potilasta että omaisia koko hoidon ajan. Teemme sekä yksittäisiä kotikäyntejä, että autamme pitkäaikaisessa toipumisessa.

Otamme joitakin laboratoriokokeita kotona lääkärin lähetteellä. Palvelu omassa kodissa säästää aikaa ja poistaa jonottamisen tarpeen.

Tarjoamme sairaanhoitajan palveluja kotiin, esimerkiksi
  • lääkehoito
  • verenpaineen mittaus ja seuranta
  • verensokerin mittaus ja seuranta
  • haavahoito
  • näytteiden otto
  • ompeleiden poisto
  • korvahuuhtelu
  • voinnin seuranta

Henkilökohtainen apu


Sinun ei tarvitse jättää tekemättä haluamiasi asioita, me avustamme sinua tilanteissa joista et yksin selviä. Henkilökohtainen apu mahdollistaa sinulle itsenäisen elämän.Tuemme sinua tavanomaisessa elämässäsi niin kotona, töissä, koulussa kuin vapaa-aikana ja harrastuksissa. Sinä itse määrittelet tehtävät, joissa avustamme- toimit meidän työnjohtajana.

Henkilökohtainen apu on vammaispalvelulain mukainen palvelu, joka on sinun subjektiivinen oikeutesi, kun palvelun myöntämiskriteerit täyttyvät. Henkilökohtaista apua myönnetään pääasiassa vammaisille, vammautuneille, liikuntarajoitteisille ja pitkäaikaissairaille henkilöille, jotka vamman tai sairauden takia tarvitsevat välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua pävittäisistä toiminnoista suoriutuakseen.

Tampereella henkilökohtaista apua haetaan vammaispalvelutoimistosta. Lisätietoa https://www.tampere.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/vammaisten-palvelut/tuki/avustaja/henkilokohtainen.html

Olemme henkilökohtaisen avun palvelusetelituottaja Tampereella. Lisätietoa palveluseteliasiakkaaksi hakeutumiseen Ajankohtaista- osiossa.

Päivittäiset toimet
Tavalliseen elämään liittyviä päivittäisiä toimintoja, joissa avustamme sinua
  • henkilökohtainen hygienia
  • pukeutuminen
  • ruokailu
  • kotiaskareet
  • pyykkihuolto
  • siivous
  • asiointi ja saattoapu
  • kaupassa käynti
  • ulkoilu
  • lasten vieminen päiväkotiin ja lasten päivittäisiin toimiin osallistuminen
  • Työ ja opiskelu
  • työssä ja opiskelussa avustaminen
  • Suomessa tapahtuvat loma- ja työmatkat
  • Harrastukset, yhteiskuntaan osallistuminen ja sosiaalinen kanssakäyminen
  • ystävyys- ja sukulaisuussuhteiden ylläpitäminen
  • kodin ulkopuoliset harrastukset
  • kulttuuriríennot
  • Virkistyspalvelu


    Virkistystoiminnan hyödyt ovat kiistattomat. Se tuo elämään mielekkyyttä, iloa, merkityksellisyyttä, se vähentää stressiä, masennusta ja apattisuutta.

    Virkistystoiminnan avulla pyrimme pitämään yllä asiakkaamme kykyjä ja taitoja sekä tarjoamaan hänelle mieluisia kokemuksia omien mielenkiinnon kohteiden parissa. Virkitystoiminta voi mahdollistaa selviytymään kotona pidempään.

    Virkistyspalveluita tarjotaan yksilökäyntinä tai ryhmämuotoisena toimintana. Kysy lisää Marjaanalta.

    Kulttuurielämykset
  • teatterit
  • konsertit
  • museot
  • taidenäyttelyt
  • Luovat toiminnat
  • askartelu
  • maalaus
  • käsityöt
  • kirjallinen tai suullinen ilmaisu
  • harrastuskäynnit
  • Sosiaalinen toiminta ja liikunta
  • harrastuskäynnit
  • vertaistapaamiset
  • pelit
  • kerhotoiminta
  • sosiaalinen kanssakäyminen toisten kanssa
  • ulkoilu ja liikunta
  • retket
  • tanssi
  • kirkko
  • hartaushetket
  • muut hengelliset tapahtumat
  •  
    Olemme täällä sinua varten. Kutsu meidät luoksesi, niin ideoidaan yhdessä juuri sinulle sopiva arki.